Viikko on mennyt mukavasti, eilen sain yllättäen lisää rahaakin kun olin unohtanut että tein elokuussakin töitä ennen koulujen alkua. Heti kutkutti lähteä ostamaan vaikkapa uusi kamera, mutta omantunnon ääni huusi kielteisiä sanoja sisälläni joten en sitten ostanut. Kävin äidin luona syömässä ja päätin säästää rahat joko autokouluun tai ulkomaanmatkaan. Oli kuitenkin ihan pakko käydä ostamassa yksi manga (Model 5) ja ruokaa kaupasta.

Ostin myös kakkutarvikkeet, jos viikonloppuna vaikkapa tekisin täytekakun. Ja saisin jonkun kaveriksi syömään sitä, ettei ihan yksin tarvisi syöpötellä ja lihoa. Lupasin myös käydä äidin luona kokkailemassa tonnikalapihvejä, kun löytyi näppärä ohje eräästä blogista. Jos pihvit ja/tai kakku onnistuu niin saatatte saada kuvia ja ohjeita. Tai ellei kamerani ala vastustelemaan. Äiti nauroi kun kerroin epäonnistuneista sämpylöistä ja totesin, että "hamstereille maistui". Olis maistunu mulleki jos koostumus olis ollu vähän parempi, kai...

Eräs kutsui minut illanviettoon johonkin toiselle puolelle kaupunkia. En tiedä luottaako, kehtaako lähteä tietämättä mihin on menossa. Mutta voihan sitä aina kävellä takas jos on kävelymatkan päässä. Olen kotijuoppo, jos jäisin kotiin juomaan cappuccinoa. Vinkkinä, että sekaan kannattaa laittaa kaakaojauhetta niin tulee hyvää. Ja jos joku sattuu Wienissä käymään, niin Mozart valkosuklaakermalikööriä lisäksi pikku tilkka ;) Eiköhän tuota tosin saa jostain muualtakin, Alkon asiakaskuntaan en kuulu joten vähän on paha sanoa.

Taidan jäädä kotiin siivoamaan ja siivoamaan vähän vielä lisää. Oikeasti kyllä jumahdan tähän koneelle, ehkä jossain vaiheessa raahaudun pakastimelle ja haen Ben & Jerry'sin jämän kaverikseni. Voisin laittaa köyhiä mutta näppäriä opiskelijaruokavinkkejäkin joskus.

Tähän olis tullu sellanen sulonen kuva mutta tuo kuvanlisäysjudu valittaa mulle ettei koneelta voi lisätä kuvaa :C