Juominen ei ole minun hommaa. Ensinnäkin: jotta pääsisin päihin, vaadin budjetilleni aivan liikaa alkoholia. Toisena, minulla on  hauskempaa selvinpäin ja päihtyneenä sorrun vain angstaamiseen ja kävelemään siksakkia. Kolmantena, neljän päivän darra. Ei jumalauta, oikeasti. Väsyttää, särkee päätä ja oksettaa. Näytän (ja varmaan haisenkin) siltä, kuin olisin maannut jo pari päivää kuolleena. Kaverini jaksoi vielä muistuttaa, että minulla on silmäpussit.

En ehkä malta odottaa joulua. Sain avata jo yhden joululahjan ennakkoon, tiesin kyllä että saisin Aamunkoin. Mietin miksi olen enemmänkin team Jacobissa ja tajusin, että rakastun ilmeisesti renttuihin. Toisaalta Jacobissa on myös intiaaniperimää, mikä on vain yksinkertaisesti vallan ihastuttava piirre ihmisen ulkonäössä. Vähän hävettää myöntää, että olen itsekin koukussa Twilight-sarjaan, mutta teokset on taitavasti kirjoitettu ja samaistun Bellan itsepäisyyteen ...ja ehkä hieman valinnanvaikeuteen miesten suhteen, mutta siitä ei puhuta.