Elossa ollaan. Ja hävettää. En ole saanut aikaan oikeasti yhtikäs mitään, vaikkakin lupasin itselleni tarttua itseäni niskasta kiinni tänä vuonna. Ehkä heitän itseni saman tien niskaperseotteella johonkin korpeen ja eroan yhteiskunnasta. Minä niin lennän tuolta koulusta. Tykkään tuosta koulusta, mutta se on vain niin kuluttava; henkisesti ja fyysisesti. Voisin ehkä suosiolla hakea johonkin muualle. Koska on yhteishaku?

Lisäksi olen oikeasti kohta kusessa miesten kanssa. Pidän ihan liikaa yhdestä enkä saisi, kun taas juttua on sellaisen kanssa, josta pidän lähinnä ystävänä ja hän on melkeinpä veli minulle. Ehkä voisin syyttää hellyydenkipeyttä? Kolmatta en ole nähnyt ainakaan viikkoon, saisi kyllä vierailla useamminkin. Ehkä tosin minäkin voisin kokeilla poistua kotoa vaihteeksi.

Olen lähipäivinä kuitenkin tutustunut moniin uusiin ihmisiin, käynyt jopa kerran baarissakin, mutta suurimman osan ajasta olen vain maannut sängyn pohjalla ja katsonut leffoja. Uusikuu, The Ugly Truth, Forgetting Sarah Marshall, Mitäs me spartalaiset. Uusikuu oli kamaluus. En yhtään ihmettele, miten jotkut vertaavat Romeoon ja Juliaan, vaikkakin tälle Shakespearen teokselle tuo vertaus on häpeällinen. Kristen Stewart ei tee mitenkään loistokasta näyttelijätyötä, hän ei esimerkiksi katso muita silmiin keskimäärin ollenkaan. Ainoaa hyvää leffassa oli Taylor Lautner eli Jacobin näyttelijä, joka hoiti roolinsa loistavasti. Paitsi että en tykännyt kun hän leikkasi hiuksensa. Nuo muut elokuvat olivat kyllä hyvinkin katsottavia, vaikkakin Mitäs me spartalaiset oli jenkkiparodia eli monen mielestä täyttä kakkaa.