Tähän flunssaan kuuluu kummallisina oireina se, että silmät ovat aamuisin aivan rähmässä ja se, että korvat menee lukkoon aina vuorotellen.

Mitä eroa on mandariinilla ja satsumalla? Ainakin se, että satsumat ovat helvetin hyviä juuri tähän aikaan vuodesta. Etsikää sellaisia pieniä, joissa on mahdollisimman pehmeä pinta. Ostin kilon, naminami. Oikeasti en tiedä, mitä eroa on klementiinillä, satsumalla ja mandariinilla. Nopea googlaus kertoo, että klementiini on mandariinin ja pomeranssin risteytys ja satsuma on Japanista lähtöisin oleva klementiinin ja mandariinin risteytys.

Koeviikko ei olekaan ehkä niin kamala, kuin millaisena se alkoi. En enää kuole niin kamalasti yskään ja historian koekin oli suhteellisen helppo. Pääsin kertomaan, ettei Hitler päässyt Wienin taideakatemiaan vielä toisellakaan yrittämällä, vaikka kuinka Disney-hahmoja rakastikin. Ja saksalaiset liikkuvuuteen perustuneet sotajoukot saivat ennen hyökkäystä uudet kengät, jotka aiheuttivat suurimmalle osalle sotilaista rakkoja. Winston Churchill muuten käytti hammasproteesia. Hänellä oli elämänsä aikana monta erilaista proteesia, joista jotkut olivat tehty jopa virtahevon hampaista. Kannattaa muuten kurkata historianet.fi, jos on yhtään enemmän kiinnostusta historiaa/uskontoa kohtaan tai haluaa kartuttaa nippelitietoaan :)

Huomenna on äidinkielen koe, pitäisi lukea vielä yksi kirja ja kirjoittaa siitä essee kurssia varten. Sitten pääsen taas opiskelemaan vähän lisää historiaa :P