Naapurini viettävät joskus perjantai-iltaisin juhlia asunnossaan, ja musiikki basson kera kuuluu oikein rankalla kädellä. Eihän siinä mitään, kunhan tiedostavat, että hiljaisuus tulee klo 23:00. Aina, jos itse pidän illanistujaisia, pidän huolen, että porukka lähtee joko baariin tai koteihinsa, tai sitten hiljenee siihen kellonaikaan mennessä. Kun naapuri möykkää tuon ajan jälkeen, ei ole mukavaa mennä ovelle valittamaan asiasta. Eilen tehosi oikein mukavasti, kun hyppäsi pari kertaa kantapäät edellä lattiaan. Jos basson jytke kuuluu tänne, varmasti hyppely kuuluu alakertaan. Yläkerran asukkaan puhelimen värinähälytyskin kuuluu tänne, äänieristys loistaa poissaolollaan. Musiikki hiljeni alle minuutissa, ja saimme mennä unten maille mupusen kanssa.

Olen hiljalleen huomannut, että pidän musiikissa paljon etnisistä vaikutteista. Mikään ei tee metallista tai rockista eeppisempää kuin viulu tai joku muu soitin, jonka ei oleta kuuluvan kyseisessä biisissä. Viulu ja syntikka tekevät ihmeitä mille tahansa metallikappaleelle. Uusimpia etnisyyteen taipuvia artistilöytöjä ovat Dropkick Murphys ja Flogging Molly. Noin metallin puolelta suosin paljolti suomalaista, esimerkiksi Turisasta. Ulkomaalaisista Rhapsody (of Fire) on yksi suosikeistani. Kuunnelkaa toki :)

Minulle tarjottiin tänään kahta kesyrottaa. Saisin ne ilmaiseksi, mutta minulla on pieni pelko, että ne syövät kaikki sähköjohdot (joita talossa on paljon, ja etenkin näkyvillä). Kuulemma ovat nykyiseltä omistajalta syöneet viitisen johtoa. Pitänee vielä harkita, lemmikkinä ne olisivat mielenkiintoisia ja jos keksisi niille jotain muita virikkeitä, kuin johtojen syömisen. Jos ottaisin nämä sievät otukset ainakin koeajalle, lupasin pitää niitä muutenkin siihen asti, kunnes uusi koti löytyy.

Perhesuhteet ovat jännä asia. Onko kukaan muu huomannut, että välit sisarukseen/sisaruksiin ovat lämmenneet, kun on muuttanut pois kotoa? Pikkusiskostani, joka oli ennen täysin sietämätön tapaus, on tullut ihan siedettävä näiden parin vuoden aikana. Hänelle pystyy jopa kertomaan asioita ja hänen kanssansa voi viettää aikaa, mutta joskus hän on edelleen sietämätön (sisarusten kirous, ehkäpä?). Pari päivää sitten, tullessani äidin luo hän kysyi, minkä ikäinen olin, kun muutin pois kotoa. Sanoin, että sillä ei ole väliä, vaan sillä, että en jaksanut kuunnella teidän tappeluanne, minulla ei ollut opiskelu- tai nukkumisrauhaa ja välimatka kaupunkiin oli liian pitkä. Kaiken lisäksi siskoni on osittain epäluotettava. Hän kyllä pitää salaisuudet, mutta joskus päästettyäni minut luokseni istumaan tietokoneelle kun en itse ollut kotona, hän söi jääkaappini tyhjäksi. Tämän jälkeen en päästänyt häntä vähään aikaan kylään uudestaan, ja kun päästin, hän oli syönyt taas ruokani ja jäätelöt kaupan päälle (R.I.P. Ben & Jerry's Strawberry Cheesecake). Oli kuulemma vielä pyytänyt äidiltä luvan, saako syödä ne. Jäätelöön äiti ei kuulemma ollut antanut edes lupaa. Kuten jo aikaisemmin totesin, epäluotettava ihminen on aina epäluotettava, joten siskoni ei enää tule tänne, ellen itse ole kotona.

Ei kai minulla muuta asiaa ollutkaan tällä kertaa. Syysloma vetelee viimeisiään, ja kouluhommia olisi kiitettävästi rästissä (puhumattakaan uusintakokeista). Otin muka itseäni niskasta kiinni ja aloin lukea Seitsemää veljestä, mutta ukilta saamani painos on vuodelta 1923, ja kirjaimien ymmärtäminen tuottaa lievästi vaikeuksia. Niin ja surffareiden kanssa oli mukava ilta, toinen heistä olikin suomalainen tyttö ja pojalla oli hauska aksentti. Sana going kuulosti lähinnä äänteeltä koink.