Käsiteltiin tänään lakitiedon kurssilla todistajan roolia oikeudenkäynnissä. Todistaja vannoo oikeudenkäynnissä joko käsi Raamatulla valan, tai kirkkoon kuulumaton vakuuden/vakuutuksen. Tuttavani kysyi: mitä jos kuuluu kirkkoon, mutta ei usko Jumalaan, niin joutuuko silti vannomaan valan käsi Raamatulla? Tulin vaan miettineeksi, miksi ihmeessä sellainen ihminen kuuluu kirkkoon. Sitten tajusin, että itse olen vähän samanlainen.

Kuulun kirkkoon, koska arvostan sen opetuksia moraalista ja siitä, miten toisia ihmisiä kuuluu kohdella. En ehkä usko siihen, että on olemassa Jumala, sillä olen itsepäinen suomalainen joka ei usko mitään ennen kuin on itse nähnyt. Kirkkoon kuulumalla haluan kuitenkin tavallaan osoittaa kiitokseni siitä, millaiseksi ihmiseksi olen kasvanut. Olen suhteellisen aktiivinen kirkon nuorisotyön parissa, mutta ajattelen sitäkin enemmän nuorisotyönä. Ehkä eroan kirkosta sitten, kun minulla on vakituisia tuloja, jolloin ei tarvitsisi enää maksaa sitten kirkolle veroja. Tosin saa nähdä, kirkollisveron poistamista kuulemma suunnitellaan eduskunnassa.

Ja tiedoksenne, kirkkoon kuuluvan henkilön ei tarvitse välttämättä vannoa valaa. Hän voi vannoa myös kunniansa ja omantuntonsa kautta, minkä minä ainakin aion tehdä, jos joskus todistajaksi joudun.