I am the all-singing,all-dancing crap of this world. Olen ihmisraunio. Maailman pohjasakkaa. En saa mitään aikaan, en ymmärrä mitään, mutta silti jaksan miettiä liikaa.

Päätin vaihtaa koulua. En niin millään jaksa tuota linjaa, se vie ihmisistä kaiken energian ja järjen. Ihan kuin sitä ei muutenkin olisi vähän. Saat heittää hukkaan yöunet ja sosiaaliset suhteet, jos aiot päästä tuon koulun läpi. Työnarkomaaneja ne kasvattivat, eivät mitään globaalisti ja järkevästi ajattelevia ihmisiä.

Äiti ei oikein tykännyt ideasta. Lähdin ehkä hieman ovia paiskoen, mutta hän soitti lopulta ja kertoi että hienoa, kun on suunnitelmat jo valmiina. Kitkuttelen täällä vielä tämän kevään, yhteishaussa haen johonkin muualle sitten. Luultavasti ammattilukioon. Kaverit kannustavat kondiittoriksi, mutta hell no minä siedän aikaisia aamuja. Kokkinakaan en varmaan kauaa jaksaisi. Tai no ehkä, en osaa sanoa. Baarimikkona olisi mukavaa, tai hotellivirkailijana. Tarjoilemisesta en osaa sanoa. Oikeasti voisin olla mitä tahansa lentokonemekaanikosta kukkakauppiaaseen. Miksen vain voisi olla koulussa koko loppuikääni?

Huomasin, että en enää osaa luottaa ihmisiin. Miten voisin luottaa, kun kellekään ei voi edes salaisuutta kertoa vannottamatta, että sitä ei kerrota eteenpäin. Siltikin, kuulin siltä tästä sinun ongelmasta. Onko se ratkennu vieläkään? No eipä ole ei, eikä ratkeakaan jos ette osaa pitää päätänne kiinni, kiitos. Ehkäpä sen takia en ole osannut tehdä päätöksiä asioiden suhteen. Miesten sanotaan olevan monimutkaisia, mutta ehkäpä minä olenkin se monimutkainen tässä tilanteessa. Samaan aikaan pidän kaikista, mutta toisaalta en tiedä, olisiko kenestäkään sietämään minua. Ehkä pitäisi opetella luottamaan ihmisiin.

Anna tuulen puhdistaa, nostaa helmoja, heittää hiukset sekaisin. Kevätmyrskyn kastella, mekko liimata kiinni vartaloosi, olet kaunis. Niin kaunis, ja maailma on sun.