Ehkä ihanin viikonloppu takana pitkään aikaan. Perjantaina oli aikanen herätys, junalle sain tarpoa kivasti umpihangen kautta jotta ehdin kyytiin. Keikkaseurani sain toisesta kaupungista, joten piti tehdä yksi välipysähdys ja käydä herättämässä herra kotoaan. Vähän aikaa ryypiskelin teetä ja käytiin hänen naisongelmiaan läpi, sitten takaisin juna-asemalle. Oulussa käytiin kiertelemässä kauppoja alkupäivästä, mitään ei tarttunut matkaan. Kul'malla on hyvät pirtelöt, näin mainitakseni. Stockmannilla tosin oli alennukset, joista poika päätti ostaa itselleen huivin. Sitten ravinnonhakureissun kautta Teatrialle, aikatauluna

Ovet 20.00

Winterborn 20.45

Sonata Arctica 23.15

...ellen nyt ihan väärin muista :P

Jonotus oli kivaa hommaa kun oli hyvää seuraa, myöhemmin saatiin vielä lisää tuttuja seuraksi. Vähän ehkä tahtoi olla kylmä, mutta ei yhtä paha kuin aiemmin vesisateessa. Sisälle päästiin yllättävän sulavasti (kun taas ulos yllättävän epäsulavasti). En ollut ikinä kuullutkaan sellaisesta bändistä kuin Winterborn, mutta hyvin herrat soittivat. Sonata Arctica soitti loistavasti, vaikka joitain muutoksia toivoisin settilistaan. In Black and White alkaa jo vähän maistua puulta, kun en alunperinkään kappaleesta tykännyt kun Unia julkaistiin. Tonyn pelleily lavalla sai kuitenkin minut taas muistamaan, että bändi rakastaa työtään ja minä taas rakastan tätä bändiä. Vähän aikaa vielä palloiltiin klubilla ja pelleiltiin ulkona bändin jäsenten kanssa, sitten jatkettiin matkaa Oulun yöelämään.

Oulun yöelämä on muuten perseestä. Kertokaa minulle, paikalliset, miksi kaikki baarit menee kiinni jo kahdelta, vaikka on perjantai-ilta?! Ainoastaan pari paikkaa oli auki, molempiin ikäraja K-20. Hieman ketutti Amarillon kohdalla, kun meinattiin mennä sisälle mutta ikärajan takia ei päästy ja siellähän Henrik Klingenberg kavereineen istui ihan ikkunan viereisessä pöydässä. Teki mieli mennä pällistelemään keikkapaidan kans että hei päästäkää sisälle lämmittelemään.

Siinähän se yö sitten meni, käytiin pizzalla (lunta oli hupussa ja laukun päällä joku muutama litra) ja loppuyö vaan käveltiin ja ravattiin juna-aseman hissillä ylösalas kun ei muut lämpimät paikat olleet auki. Ilmeisesti asematyöntekijät kuulivat kun sanoin jos me oltas jouduttu odottaan vähänkään pidempään niin noille kärryille olis käyny huonosti, sillä heti tuli joku ja vei kärryt pois. Päädyttiin sitten opettelemaan salty dog ragia raiteelle. Alkaa jo huolestuttaa, että osaan ulkoa sekä suomen- ruotsin- että englanninkieliset ilmaisut, joita juna-asemalla kuulutetaan. Pikajuna - kaksisataakuusikymmentäviisi - saapuu -  raiteelle - kaksi.

Junassa ei mennyt kauaa nukahtaa, puolivälissä heräsin kun piti hyvästellä herra unikeko ja perillä vitutti, kun piti vielä kävellä umpihangessa kotiin jatkamaan unia. Saisivat auraajat aurailla tiet auki jo ennen kahdeksaa lauantaisinkin, kiitos.

Heräsin joskus viiden aikaan seuraavan kerran, oli sovittuna leffailta mutta ihmiset olivat mukavasti unohtaneet. Päädyimme sitten katselemaan leffoja kahdestaan erään toisen herran kanssa, minä saanut kauhuleffoista tarpeekseni ja hänellä joku romantiikkaputki menossa, joten katsoimme elokuvan 500 Days of Summer. Päähenkilöiden kemiat kohtaavat, mutta ajatusmaailmaltaan he ovat hyvin erilaisia. Mies on täysin rakastunut naiseen, joka tykkää olla itsekseen. Elokuva käsitteleekin aika paljolti miehen tunteita, huumoria unohtamatta kuitenkin. Suosittelen lämpimästi!

Aiemmin viikolla kävin kaverin kanssa ex tempore katsomassa leffan nimeltä Suljettu Saari, oli hyvin mielenkiintoinen idealtaan ja juoneltaan. Aika tarkkana sai olla ihmisten nimien kanssa, jotta pysyi kärryillä. Seuraavana päivänä vielä tämän toisen herran kanssa katsomaan Valentine's Day, jossa hahmojen tarinat nivoutuivat yhteen yllättävän taitavasti. Molempia näistä suosittelen myös, Suljettu Saari on vieläkin teattereissa mutta Valentine's Daysta oli viimeinen näytös menossa ;)

Nyt tämä neiti siirtyy muihin touhuihin, kiitos vielä leffa- ja keikkaseurasta asianomaisille ihmisille ♥