Olen taas ollut hieman laiska. Blogin kirjoittamisen suhteen, en noin muuten. Tänäänkin tein kirjolohta ja uusia perunoita, namnam. Tein myös raparperi-mansikkatorttua, joka oli aivan hillittömän hyvää. Innostuin myös imuroimaan. Eilen kävin kahdesti uimassa, keräsin pulloja maasta ja onnistuin käymään sossussa lyhyesti.

Olin viime viikon rippileirillä isosena. Voi, mitä kaaosta. Koko ajan joku tarvitsi laastaria tai oli lyönyt päänsä tai muuta vastaavaa. Ruoka oli leirikeskuksessa aivan tuhottoman hyvää, lapset tykkäsivät järjestämästämme ohjelmasta (leikit, sketsit ynnä muu) ja kaikki tutustuivat toisiinsa hyvin. Sydämeen kuitenkin tuli tekstiksi mm. 'nätti' ja 'hyvä lauluääni', mitä ihmettelen suuresti.

Olen syönyt paljon jäätelöä. Ja mansikoita. Ja taas lisää jäätelöä.

Käytiin kavereiden kanssa katsomassa Shrek - Ikuinen Onni. Nyt on kuitenkin minun vuoroni rakastaa.